Älä muuta hintoja ennen kuin tiedät tämän.
Selvitä, kaipaako hinnastosi päivitystä ennen seuraavaa hintapäätöstä.
7 merkkiä siitä, että hinnastosi kaipaa päivitystä
Oppaasta saat:
✓ 7 merkkiä siitä, että hinnastosi voi kaivata päivitystä
✓ yksinkertaisen itsearvioinnin oman tilanteesi arviointiin
✓ kysymyksiä, joiden avulla tarkastelet hinnastoasi uudesta näkökulmasta
Lataamalla oppaan hyväksyt, että saat meiltä silloin tällöin postia. Voit poistua listalta koska vain.
Tämä on suunniteltu erityisesti tuotteita myyville yrityksille, joilla on myös palveluita (esim. asennus, huolto, käyttöönotto tai koulutus).
Olen Marika, Academy 4 Pricing -yrityksen perustaja ja hinnoittelun asiantuntija.
Olen tehnyt melkein 10 vuotta hinnoittelua yrityksessä, jossa myytiin sekä tuotteita että niiden ympärille rakennettuja palveluita. Siksi ymmärrän hyvin, kuinka helposti erityisesti asennuksen, huollon, käyttöönoton tai asiantuntijatyön kate voi alkaa heikentyä huomaamatta. Olen vuosien aikana nähnyt saman tilanteen toistuvan erityisesti tuotteita myyvissä yrityksissä:
myynti kasvaa, mutta kate ei kehity samassa tahdissa.
Usein syy ei ole tuotteessa tai asiakkaissa vaan hinnastossa, joka ei enää tue yrityksen nykyistä kasvuvaihetta. Erityisesti palveluissa, kuten asennuksessa, huollossa tai käyttöönotossa, kate voi alkaa heikentyä huomaamatta.
Tein tämän oppaan auttaakseni tunnistamaan riskikohdat ennen kuin ne näkyvät kannattavuudessa.
Selvitä, kaipaako hinnastosi päivitystä ennen seuraavaa hintapäätöstä.
Lataa maksuton opasAcademy 4 Pricing
Sorinsilta 4 A
33100 Tampere, Finland
VAT FI20271254
[email protected]